Lannoitetuotanto
Bio-VV:n biokaasulaitos tuottaa erilaisia lannoitelain-säädännön mukaisia lannoitevalmisteita hyödynnettäväksi lähialueen maatiloilla.
Lannoite-erät hygienisoidaan, ja tunnin viipymä 70 asteessa varmistaa, ettei pelloille päädy taudinaiheuttajia. Korkea lämpötila myös tuhoaa rikkaruohojen siemeniä, mikä voi vähentää rikkaruohojen kasvua.
Lannoitevalmisteista noin 85 prosenttia sopii myös luomuviljelyyn
Biokaasulaitos on kolmilinjainen laitos, jossa yhdyskuntalietepohjainen jae käsitellään kokonaan omassa, erillisessä linjastossa sekä reaktorissa. Näin yhdyskuntalietepohjainen lannoitevalmistemäärä pysyy mahdollisimman pienenä.
Kaksi muuta linjaa toimivat sarjassa siten, että toiseen linjaan ohjataan pääasiassa pitkän viipymän vaativat peltobiomassat. Kolmannen linjan syötteitä ovat lantajakeet, erilliskerätyt biojätteet sekä syötteitä nurmireaktorista.
Laitoskokonaisuuteen sisältyy lisäksi muovin ja metallin poisto, jolla ehkäistään muovi- ja metallijakeiden päätyminen lannoitevalmisteisiin.